Silmien laserkirurgia

Sarveiskalvo eli cornea vastaa valonsäteiden keskittämisestä silmässä siten, että silmän verkkokalvolle (silmämunan takaosan sisin kerros) muodostuu terävä ja tarkka kuva. Periaate on pääasiassa sama kuin kameran linssissä, joka tiivistää saapuvat valonsäteet muodostaakseen kuvan filmille. Tällaisesta valon taipumisesta ja tiivistymisestä käytetään nimitystä valon taittuminen.

Primaarit taittovirheet voidaan jakaa kolmeen ryhmään: myopia, hyperopia ja astigmatismi. Myopiasta kärsivät eli likinäköiset näkevät huonommin kauas kuin lähelle. Hyperopiasta eli kaukonäköisyydestä kärsivät näkevät lähelle huonommin kuin kauas. Astigmatismi eli hajataittoisuus tarkoittaa verkkokalvolle ilmestyvän kuvan vääristymistä, mikä johtuu sarveiskalvon tai linssin muotoon liittyvistä virheistä. Näköongelmista kärsivät ovat yleensä likinäköisiä ja hajataittoisia tai kaukonäköisiä ja hajataittoisia.

Silmälasien ja piilolinssien tarkoituksena on kompensoida silmän puutteellista toimintaa, mutta silmän toimintaa voidaan korjata myös lasertoimenpiteellä. Tämä kirurgian ala tunnetaan nimellä taittovirhekirurgia. The Health Clinic käyttää seuraavia kirurgisia menetelmiä: LASIK  ja Epi-K. Näissä toimenpiteissä silmän sarveiskalvosta poistetaan pieni määrä kudosta erityisen laserin avulla ja sarveiskalvon muotoa muokataan silmän näkökyvyn parantamiseksi.

LASERKIRURGIAN MENETELMÄT

Mitä LASIK tarkoittaa?
LASIK tarkoittaa lasertoimenpidettä, jossa sarveiskalvon eli silmän etuosassa sijaitsevan läpinäkyvän osan muotoa muutetaan pysyvästi Excimer-laserilla. Sarveiskalvon päällyskerros leikataan toisesta reunastaan irti erityisellä mikrokeratomilla. Päällyskerros rullataan sivuun, jolloin alta paljastuu sarveiskalvon tukikerros eli strooma. Tietokoneohjatut laserpulssit poistavat osan tästä tukikerroksesta, ja päällyskerros työnnetään takaisin paikoilleen.

Mitä PRK tarkoittaa?
Pintalasermenetelmä eli PRK oli ensimmäinen kirurginen toimenpide, jossa sarveiskalvoa muotoillaan laserilla. LASIK- ja PRK-toimenpiteet suoritetaan samalla laserilla, mutta LASIK-menetelmässä käsitellään ainoastaan sarveiskalvon tai tukikerroksen keskimmäistä kerrosta. PRK-toimenpiteen aikana sarveiskalvoa ei leikata auki, vaan ylin epiteelikerros raaputetaan pois, jotta päästään käsiksi tukikerrokseen. LASIK-toimenpiteestä toipuminen on nopeampaa ja menetelmä on myös tarkempi kuin PRK-menetelmä, minkä vuoksi PRK-menetelmää pidetään nykyään vanhentuneena eikä The Health Clinic käytä sitä näkövirheiden korjaamiseen.

Mitä Epi-K tarkoittaa?
Termi Epi-K tarkoittaa periaatteessa samaa kuin yleisemmin käytetty LASEK, ja kyseessä on suhteellisen uusi versio PRK-menetelmästä. LASEK-menetelmässä alkoholipohjaista nestettä käytetään sarveiskalvon ylimmän kerroksen irrottamiseen. Se rullataan sivuun toimenpiteen ajaksi. LASEK-menetelmän uusimmassa versiossa, jota kutsutaan usein nimellä Epi-LASIK, alempien kerrosten epiteelin irrottamiseen käytetään erityistä mikrokeratomia. Epiteeli vedetään takaisin alkuperäiselle paikalleen toimenpiteen suorittamisen jälkeen.

Silmäkirurgia ei kuitenkaan sovi kaikille, jotka haluavat päästä eroon silmälaseista. Ota meihin yhteyttä sähköpostitse osoitteella clinic@thehealthclinic.eu, niin lähetämme Sinulle esitteen, jossa esitellään toimenpiteiden potilaalle asettamia vaatimuksia.