Suositukset
Rintojen suurennus + kohotus, napatyräleikkaus / Suomi Jouduin muuttamaan leikkausajankohtaa kerran lomieni peruuntumisen vuoksi, mutta tämä ei tuottanut ongelmaa. Sovittiin vain uusi ajankohta. Yleensäkin ottaen oli hienoa, kun ajankohdan sai päättää ihan itse ja leikkaukseen olisi päässyt nopeallakin aikataululla ilman suuria odotteluita. Hyvää palvelua. Minulle tehtiin samalla kertaa rintojen suurennus ja kohotus sekä napatyräleikkaus. Sairaalaan saavuttuani kaksi eri kirurgia kävi minua tapaamassa, ja leikkauksista keskusteltiin. Minulla oli alusta asti luottavainen mieli toimintaan ja ensitapaaminen kirurgien kanssa vahvisti tunnetta. He vaikuttivat osaavansa työnsä, ja minä olin siihen tyytyväinen. Leikkauksen jälkeen heti näin, että työ oli tehty hyvin, ja nyt kun leikkauksesta aikaa on kulunut yli kuukausi, olen enemmän kuin tyytyväinen. Työn jälki on erittäin hyvä eikä mitään komplikaatioita tullut. Rintojen suhteen en edes itse aluksi tiennyt, mitä halusin, mutta Dr. J. Kullamaa on kokenut kirurgi ja ilmeisesti sen verran taiteilija, että ennen leikkausta käymämme lyhyt keskustelun ja leikkauksen suunnittelu toi täyden luottamuksen siihen, että herään onnellisena. Ja niin tein. Hoitajat sairaalassa olivat ihania ja ystävällisiä.. Koin että nämä hoitajat toimivat siten, että pystyin luottamaan heidän ammattitaitoonsa ja ihmisyyteensä.. Ja lisäksi vielä kielitaitoakin oli riittävästi. Ainoa asia, jonka voisin ajatella olevan toisin on se, että suomalainen on tottunut käymään henkilökunnan kanssa läpi sen, mitä tarkalleen ottaen on tehty ja mitä jälkihoidossa tulee ottaa huomioon ja mitä tapahtuu seuraavan kuukauden aikana. Omalla kohdallani tämä ei tuottanut ongelmaa, sillä olen sisätauti- kirurginen sairaanhoitaja ja tiedän ja ymmärrän leikkauksista ja toipumisista aika paljon. Mutta voin kuvitella, että suuri osa ihmisistä kaipaa kirjalliset tai tarkat suulliset ohjeet jälkihoidosta. Suosittelen lämpimästi tämän yrityksen palveluita. Ystävällisin terveisin
Erkki / Rasvaimu / Suomi
Oli todella korkeatasoista työtä Teidän sairaalassa ja miellyttävä käydä.
Todella työhönsä paneutuva lääkäri Rein Adamson. Kunnioitukseni hänelle lääkärinä ja ihmisenä.
Kiitoksia kaikille Teille !
Yst.terv. Erkki
Maria / Mahalaukun ohitusleikkaus / Suomi
Hyvä tohtori Adamson!
Anteeksi etten ole aiemmin ilmoittanut itsestäni. Syynä on tyypillinen eläkeläisen kiire!
– Niin kun muistelen oloani siellä Mustamäen sairaalassa, olen hämmästynyt, miten hyvin ja helposti kaikki järjestyi. Oli mukava seurata erilaista osastokulttuuria, se ei ollut parempi/pahempi kuin Suomessa. Se oli erilaista. Sinä itse olit mukava yllätys: kuunteleva ymmärtäväinen etkä vitkutellut asioita. Oli ihanaa kun joku lääkäri ymmärsi ongelmani eikä tyrmännyt heti ikäni vuoksi.
Itse leikkaus meni todella hienosti! En ollut minuuttiakaan kipeä- USKOMATONTA- ja vatsani ja suolistoni toimi heti hyvin. En kovin paljon edes valikoinut ruokiani leikkauksen jälkeen, koitin vaan pureskella hyvin ja syödä pieniä suupaloja
Nykyään voin syödä mitä vaan, mahalaukku kyllä ilmoittaa täyttymisestään. Ainoa huolenpito on, etten ahmi tai nieli liian hätäisesti. Makean syönti on myös vähäistä koska syystä tai toisesta siitä tulee huono olo
Paino on huvennut n.-30kg, hurraa ja itsetuntoni on kohentunut pilviin. Oman vartalon käsittäminen on aika vaikeaa, vielä auttamattomasti ostan liian suuria vaatteita.
Vielä; Löysimme vastaanottosi netistä ja sähköposti toimi loistavasti. Käyntiaika Tallinnaan tuli pian ja koko homma kävi nopeasti. Henkilökunta oli ystävällistä, erityisesti jäi mieleeni taitava nukutuslääkäri (suunnitteli nukutuksen hienosti. Ensimmäisen kerranelämässäni en ollut kipeä herätessäni. Ja minut on leikattu sentään 10 kertaa).
Olen todella kiitollinen sinulle elämäni paranemisesta. Luulen, että joudut n.1-2vuoden kuluttua, auttamaan minua vatsanahkamakkaroiden poistossa-jos sopii?
Kaikkea tietysti voit käyttää vapaasti ja siksi laitan vielä Suomen puhelinnumeroni jos joku suomalainen harkitsee sinulle tuloa ja haluaa lisätietoja.
Kiitos vielä kerran ja hyvää syksyä sinulle ja perheellesi! Jos tulet Suomeen lomailemaan tiedät mistä saat yösijan. Ai niin, Kristo Saariste oli tosi ystävällinen ja altis kuljettaja ja herttainen. Terveisiä myös hänelle.
T:Maria
Yhteydenotto sähköpostilla ja järjestelyt Sandra Pöldmetin kautta hoituivat hienosti. Minulle ei jäänyt mitään epäselvää toiminnasta ja sain vastauksen aina, jos jokin epäilytti. Oli todella hienoa, että laivaliput meno-paluu oli myös mahdollista järjestää The Health Clinicin kautta. Kristo Saaristelle myös kiitos asianmukaisesta ja ystävällisestä palvelusta kuljettajan ominaisuudessa. Hienoa, että tämäkin palvelu järjestettiin, ettei tarvinnut miettiä kaiken muun mietinnän ohella, kuinka päästä satamasta sairaalaan.
41v. rouva Keski-Suomesta

